Heii! 

No, mulla on ollut jonkin aikaa vähän harmaata elämää - siis sellaista, että mikään ei oikein kiinnosta. Nukkuminenkin kiinnostais jos pystyis, nyt siis vaan öisin pyörin sängyssä, arviolta yhteen kahteenkin asti. Tarinan suoltaminen tökkii pahasti (ei oikein siis keksi muuta kuin tylsyyttä pursuavaa tarinaa - sitä en kirjoita). Tuntuu että sitä voisi vain kadota maailmankartalta ilman että kuikaan kaipais (mikä ei ole totta, tietenkään). Ajoittain on tosi paha olla, mitä en tietenkään näytä kenellekään vaan patoan ne sisälleni. Ja pillitän yksin kaksiossani. Niin, ja tunnen joskus että sekoan.

Yeap, it's true

now-panic-freak-out1.jpg

Nyt kuitenkin olen innostunut paristakin asiasta, joista toinen liittyy (mystisesti, joopa joo) sanaan työ ja toinen sanoihin vapaa-aika, harrastus. En nyt ole ihan into pinkeänä, mutta suhteellisen innostunut olen. Työhön liittyy, että olen harkinnut alanvaihtoa. Kerroinkin siitä jo aiemmin. Siitä asiasta olen aika innoissani, enkä ala vääntää samoja juttuja mitkä löytää linkin takaa :D Mutta asiassa on noussut yksi ura, mihin voisin suunnata ja aika yllättävää. Sekin on iso kysymysmerkki, iso paino sanalla josNimittäin kauneusala eli kosmetologi. Tietenkin, jos innostun jatkamaan, niin sen lisäksi kiinnostaisi tuo meikkaaja. Ja jos (mikä saattaa ollakin iso jos) innostun tuosta lisää, niin maskeeraaja voisi hyvin ollakin kolmas. Sen näkee sitten, jos lähden kauneusalalle. Minähän lähden, ellei loppukuun ammtinvalintapsyka keksi minulle sopivampaa ammattia. 

Miksi? No, olen aika taiteellinen ja uskoisin (ei siis mitään todellisuuskäryjä asiasta), että kosmetologin ammatissa sitä tarvitaan jonkin verran, samoin meikkaajana ja viimeistään maskeeraajana (tosin tämä on iltatyötä, mut ei pätevyys pahitteeks olis). Toisekseen pidän ihmisten kanssa työskentelystä (vau, minähän oon jo lähihoitaja). Miksi yllättävää? Siksi, kun ollessani nuorempi (en kauheasti pienempi, kun oon tällainen 160 cm pätkä), en voinut tajua mitään kauneusjuttuja. Ja kun serkkuni alkoivat meikkaamaan, olivatkohan noin 13-vuotiaita (en muista tarkkaan, siitä kun on aikaa 7 vuotta...), ihmettelin hirveästi miksi ketään kiinnostaisi meikkaus?

No, tällä hetkellä olen yli 21-vuotias (täytän siis loppuvuodesta 22) ja nyt olen aika kiinnostunut sekä kauneudenhoidosta että meikkauksesta. Enkä tosiaan tajua miten innostuin. Ehkä siksi, kun juttelin äitini kanssa mahdollisesta tulevasta uudesta alastani, niin hän oli että "miksei kosmetologi?" ja ajattelin tuolloin, että "haha, hyvä vitsi". Isäni reaktio, kun kerroin äidin idean eli tyyliin: "hhaah, älä nyt viitsi!". Aikansa (kaksi minuuttia) mietittyään, hän innostui ja tokaisi: "heii, sähän voisit lähteä maskeeraajaks, tai meikkaajaks. Eiks ne sitä tee?" :) Äitini lohkaistua sana kosmetologi, rupesin funtsimaan tarkemmin ja oon nyt ajattelutkin, että "miksi ei?", kun olin todennut, että mahdollisimman kaukana nykyisestä ammatistani. Eiköhän kosmetologi ole aika kaukana lähihoitajasta? ;) 

1161077878__dsc0056-1600x1600.jpg

Kauneudenhoitoa itselleni teen itse päivittäin akne-ihoni takia. Kirjoitinkin aiheen "Miten minusta ihmisen näköinen?" pilke silmäkulmassa. Laskeskelin, että neljä eri ainetta tungen naamaani illalla, koska silloin pesen pärstäni. Tosin aamuisin voisin tosin pestä naamani aika tujulla kasvovedellä ja laittaa hoitavaa päivävoidetta. Mutta siis rutiineihini... Iltaisin laitan kuorinta-aineen (kasvoille, ylä- ja alaselkään, dekoltee-alueelle), sen jälkeen puhdistusaineen, sitten pesen kasvovedellä ja lopuksi rasvaa (joka on tarkoitettu, ettei iho ala kiristää). Sen lisäksi omistan kasvonaamion, mikä pidetää kasvoilla 15-20 minuuttia ja "kuoritaan" pois eli vedetään naamio reunoilta. Aamulla tosiaan en laita mitään rasvoja naamaani, mutta harkitsen aloittamista että aamuisin pesisin ensin kasvoni kasvovedellä ja sen jälkeen päivävoidetta. 

Kuvakaappaukset1-001.jpg

Tässä vielä purnukkani: Neutrogenan kasvovesi, Apteekin kasvovesi (ei enää ole, loppui). Violetilla kirjoitettu Fresh! on rasvaa, oranssi mainitsemani naamio, kaksi viimeistä ovat puhdistusaine ja toinen on kasvoveden tapainen. Kuorinta-ainepurkkia tässä ei tosiaankaan ole, koska sellaisen hankin juuri eilen ja se oli Neutrogena. Lupaus oli, että ensi pesun jälkeen 77% epäpuhtauksista katoaa. No, oon vähän skeptinen koska mulla ei ole ikinä helppoa löytää mun iholle sopivia tuotteita, mutta ei ole haittaakaan. Tätäkin ainetta saa käyttää päivittäin, jee! Joillekin kasvoveden käyttö joka päivä ei sovi, mutta mun iholle se sopii koska se on rasvoittuva (valitettavasti). 

Kuvakaappaukset2-001.jpg

XZ:n ja Herbinan hiussuihkeet on pelastus! Ei tartte aina käyttää hoitoainetta, ou yeah! Samoin Kynsilakanpoistoaine on loistokeksintö, mä nimittäin olen kynsilakan iso ystävä. Nytkin mulla on punaiset <3 Pidän toki kynsilleni taukoja, mutta voisin sanoa olevani kynsilakan suurkuluttaja. Aina ei se punainenkaan ole kivoin, joskus se sininen on ihanin ja joskus pirteä oranssi. Mustaa tai valkoista en niin välittäis. Valkoinen sopii kyllä tehosteeksi, mutta ei alle - mulla kynsistä tulee ihan kellertävät valkoisen lakan jälkeen. Niin ei käy, jos värinä on ollut esim. vihreä. Silmämeikkiä en hirveesti käytä, mutta samaa tököttiä voi käyttää huulipunan poistoon - ja punaa olen alkanut käyttää enemmänkin. 

Siirtokansio%20vol%203-001.jpg

Kuva kertoo paljon. 

28491-Red-Polka-Dot-Shoes.jpg

Toinen into liittyy harrastuksiin. Mä nimittäin löysin viime lokakuussa pin-up -kulttuurin ja tässä pari kuukautta sitten Burleski-tanssin. Pin-up siinä mielessä, että nainen saa olla nainen ja mies saa olla mies. Joten mä yhdistän siihen myös 30-60 -luvun, polka dotin, raidat, kirsikka- ja kukkakuosin, kellohelmat (mieluummin täysinäinen, mutta puolikellokin kelpaa) sekä (alus-)tyllihame. Tietenkin korkeat korotkin liittyy, mutta mun nilkat ei kestä mitä korkoja vain, joten olen panostanut paksukorkoisiin kenkiin. Yhdet tummanharmaat, mustat ja valkoiset. Kaapista löytyy myös yhdet heräteostos-kiilakorot. Sen lisäksi omistan yhdet pohjepituiset musta paksukorkoiset saapikkaat ja kahdet tasapohjaiset, mutta ihanat polka dot- kuosilla olevat kesäkengät (kangas loppuu varpaiden päälle). 

Helmoja olen lokakuusta metsästänyt, mutta aina ei vain löydy. Nyt olen hurahtanut (tai siis enimmäkseen löytäny) polka dot- kuoseilla varustettuihin helmoihin, mutta kaapista löytyy myös leopardi-, raita-, pitsi- ja yksivärisiä hameita. Mekkoja löytyy suukko-, ruutu-, ja polka dot- kuvion lisäksi yksivärisiä. Lisäksi aivan ihanaa on se, kun ne käy monen muotoisen päälle. Eräs suomalainen nettikauppa, Miss Windy Shop, myy kokoja haarukalla XS-5 XL ja mekot on aivan ihania. 

image.jpg

 

Burleskissa ihanaa on se, kun kaikenlaiset kelpaa! Oli pitkä, pätkä, lihava, laiha, leveä, kapea, blondi tai sinihiuksinen jne. Sillä ei ole väliä, koska kaikki on yhtä ihania. Eräs ihminen netissä (en todellakaan muista kuka ja missä) tokaisi, että jännä sinänsä, kun lavalla naiset riisuu vaatteitaan ja tekee juttujaan (en siis itse ole koskaan käynyt, voisin kyllä käydäkin!), niin yleisö koostuu lähinnä naisista. Höm? Yleensähän miehet on etunenässä jonossa, kun naiset riisuu lavalla. Tässä niin kuin naiset menee katsomaan riisuvia naisia, ja onhan esiintyjissä miehiäkin. 

Samoin ne taiteilijanimet on aika omaperäisiä. Burleskin kohdalla on kaksi suomalaista taiteilijaa, jotka elättävät itsensä tällä. LouLou D'Vil ja hänen miehensä Paroni Long. On myös ruotsalainen Elegy Ellem. Muiden maiden burleski-esiintyjistä en tiedä. 

steampunk-ringmaster-costume.jpg

579114c2ddc343a1c0f33ba8f373d6c5.jpg

Ihanaa, pluskokoisiin naisiin voinkin päättää tämän kirjoituksen ;) 

~ Elizabeth

PS. Kuvista ainoastaan purkkikuvat on minun, muut on googletettu. :)