Heip. 

Äsken pohdin asiaa ideaalipäivä, näin työttömän näkökulmasta. Ihannepäivä, se ei ole mun todellisuus vaan haave. 

7.30 - 8.30 pitäisi nousta ylös sängystä, virkeänä ja venytellen. Sieltä sitten tassuteltaisi keittiöön yövaatteissa keittämään kahvia. Sillä välin, kun kahvi valuu pannuun, niin voisi käydä vessassa ja harjata hiukset, koska taipumus takkuiluun. Kahvia voisi sitten kaataa kuppiin joskus ennen yhdeksää. 9 - 9.30 voisi nauttia aamukahvista ja tuijottaa pihalle tai jutustella mahdollisesti miehen kanssa. Tai jos nauttii kahvia yksin, pari erää Best Fiendsiä myös avaa aivokanavat, samoin kuin lastenpiirretyt. Puoli kymmenen voisi sitten sammuttaa kahvinkeittimen ja tassutella laittamaan vaatetta päälle. Kymmeneltä alkaisi olla kutakuinkin valmis aloittamaan kirjoittamisen, mikä jatkuisi arviolta yhteen tai kahteen. Toki tässä välissä on päästävä keittämään kahvia, minkä kanssa raahautua näppäimistön eteen. Tämän jälkeen jonkinlainen ruokapolitiikka kuulostaisi hyvältä, joten vierähtää tunti jolloin kello näyttää kolmea. 15 - 16 olisi ruoan aika, minkä jälkeen on juotava ruokakahvi joten kello näyttää kutakuinkin 16.30, mikä merkitsee sitä että kirjoittaminen voi jatkua, mikäli sattuu olemaan yksin. Jos ei, niin seuranpito jatkunee 19.30 minkä jälkeen voikin höllätä loppupäivän. Tai lähteä lenkille. Illalla puol kahdeksan iltatee, niin päivä alkaa olla kivasti pulkassa. Jonkinlainen elokuva tai sarja ei kuulosta pahalta. 

Olispa kivaa, yksi päivä. En todellakaan nouse puol kahdeksalta, puhumattakaan että joisin aamukahvia yhdeksältä. Mä nousen ylös 11-13.30 aikana, koska nukahtaminen venyy aamuyölle. En saa helpolla unta, joten sängyssä pyöriskely ei kuulosta hyvältä. Tokkuraisena mä keitän kahvia tai jos olen poikakaverilla, niin hän usein keittää aamukahvit (kiitos hälle). Harvemmin teeveestä mitään tulee, mutta mä yleensä katselen sitä samalla kun juon kahvia. FOXilla on kyllä yks loisto-ohjelma, Science of Stupid. Ja Nelosen Stand Up! on kans huippu, mut se tuleekin illalla.

Netflixistä katselen kans erilaisia sarjoja, piirrettyjen lisäks Sleepy Hollow, Hemlock Grove ja Buffy. Ne mä koitan katsoa loppuun ennen kuin jatkan Dexteriä, 24:sta sekä Bonesia. Paljon on sarjoja seurannassa, mutta kauheasti en edellämainittuja katsele maratonina. Yleensä yksi jakso sitä ja toinen jakso jotain muuta. Veljen kanssa katsellaan Supernaturalia ja toisen kanssa aloitellaan Stargate Atlantista ja Gothamia. Poikakaverin kanssa ollaan tsekkailtu Agents of S.H.I.E.L.D, minkä hän on siis katsonut läpi. Ja eilen tuli löydettyä Arrow, minkä pistän katseluun Shieldin jälkeen. Mulla oli vielä ajatus, mutta se karkasi... Niin, päivällä ei ole mitään kaavaa miten se menee. Joku päivä saatan kävellä muutaman tunnin jonkun läheisen kanssa kirpputoreilla ja joku päivä katselen sarjoja ja/tai lueskelen kirjaa koko päivän. Psykiatrinen sairaanhoitajakin sanoi, että pitää tehdä sitä mistä tykkää. Mä tasapainoilen sen kanssa, yritän olla sosiaalinen ja viettää aikaa muidenkin kanssa, mutta joskus se raja ylittyy. Silloin mun on oltava yksin. Kuten nyt. 

Ei masennus ole oma valinta, se on jotakin ihan muuta. Minut se vetää sängynpohjalle ajoittain, se pistää mut raivoamaan pikkuasiasta muille ja se pistää ahdistamaan niin perusteellisesti, että ainoa pakotie ulos on itku. Äiti näkee, että hänen pikkutyttö ei pärjää ilman apua. Mä haluaisin näyttää, että mä jaksan ja oon henkisesti vahva, mutta se on vale. En todellakaan jaksa, enkä ole henkisesti vahva. Tunnen olevani heikko, riippuvainen muista. Mulla on sisällä musta möykky, minkä takia mua ahdistaa. Mä pelkään olla yksin ja pelkään olla muiden kanssa, koska ne näkee miten heikko olen. En saa kotona mitään aikaiseksi, kaikki tuntuu ylitsepääsemättömältä ja kaikki vaatii suurta ponnistelua. Öisin en saa unta, koska paha olo jyllää. Masennuslääkkeet ei auta, korotettu annos ei auta. Mä todella odotan lääkäriä, mä todella odotan sairaslomaa. Tällainen ihmisraunio ei pysty tekemään töitä. Halua on, voimia ei. 

~ Elizabeth