torstai, 11. toukokuu 2017

Mörkö on totta

Moi! 

Pitkästä aikaa kirjoitan tänne. Halusin vain... noh, kirjoittaa tyhjälle yleisölle että mun kaappimörkö on totta.

Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Mä käytän siitä sanaa mörkö. 

Pikainen faktapohjustus (mielenterveysseura.fi)

* Kaksisuuntainen mielialahäiriö eli bipolaarihäiriö, ennen käytetty nimeä maanis-depressiivisyys. Pitkäaikainen ja vahvasti perinnöllinen. 

* Mörköä luonnehtii normaalista poikkeavat mielialavaihtelut: masennus- ja maniajaksot, joiden lisäksi on myös sekamuotoisia jaksoja. Ne vaihtelee. Välillä on lieviä oireita ja joskus ei ollenkaan. 

MANIA

* Vaiheen aikana voi tuntea erittäin voimakasta ja epärealistisen hyvää oloa useita viikkoja ja jopa kuukausia. 

* Manijaksoja leimaa usein harkintakyvyn puute. Häiriöstä kärsivä saattaa tehdä asioita, jotka tuottavat hänelle tai läheisille runsaasti vaikeuksia. Esim. sotkee raha-asiansa tai käyttäytyy seksuaalisesti riskialttiisti. Voi tulla ongelmia perheen, työn ja poliisin kanssa. 

* Maaninen käyttäytyminen ei välttämättä ole iloista, vaan varsinkin nuorella ihmisellä mania voi näkyä aggressiivisena kiihtymyksenä. Tätä jaksoa elävät eivät koe, että mikään olisi vialla. 

MASENNUS

* Ei hakeuduta hoitoon ensimmäisten oireiden ilmaantuessa. Hoitoon hakeutumisen syy on yleensä pitkäkestoinen ja vaikea masennusjakso

* Mörköön liittyvät masennusjaksot ovat maniajaksoja yleisempiä. Jaksot ovat samantapaisia kuin vakavasta masennuksesta kärsivän ihmisen masennustilat. 

* Jakson aikana koetaan syvää väsymystä ja keskittymiskyvyn puutetta, unihäiriöt ovat tavallisia

* Mielessä voi liikkua arvottomuuden ja syyllisyyden tunteita, myös ajatuksia kuolemasta. Maniajaksojen seurauksena voi olla vaikeuksia taloudellisten asoiden ja ihmissuhteiden kanssa, nämä vain pahentavat syyllisyyden tunteita. 

SEKAMUOTOINEN JAKSO

* Sairausjaksot voivat olla sekamuotoisia, jolloin esiintyy yhtä aikaa sekä masennusta että maniaa. 

* Jakso voi olla erityisen tuskallinen, sillä ajatustoiminta on hyvin kiihtynyttä mutta ajatukset masentuneita. 

***

Okei, fakta on tuossa. Mä elän ton faktan kanssa. Joka hemmetin päivä. Eikä se ole mukavaa. Maniavaiheessa en muistaakseni ole tehnyt mitään erityisen tyhmää, mutta joitakin joista en todellakaan ole ylpeä. Masennusvaiheessa makasin sängyn pohjalla enkä päässyt ylös. Ahdisti helvetisti enkä todellakaan kokenut olevani mitään. Saatan tehdä tai sopia juttuja hetken mielijohteesta. Jälkikäteen ahdistaa, että mitä helvettiä olen tehnyt? Nytkin menin lupaamaan meneväni Turkuun jonkun artistin musavideon kuvauksiin. Viimeksi aamuyöllä se ahdisti älyttömästi. Mitä jos mä mokaan? Tai jos mä olen muutaman tunnin todella epämukavasti, väärässä seurassa, että osaanko nauttia kuvauksista? 

Mä saatan kans luvata jotakin ja seuraavana päivänä oon tyystin unohtanut, mitä tuli luvattua. Mä tarvin muistuttamista, en unohtele tahallani, mut aivojen välittäjäaineet on vaan tosi laiskoja. En mä unohtele ilkeyttäni, että "ähäkutti siitä saitte", vaan se on sellaista, että jotakin on unohtanut mutta ei muista mitä tai sitten se katoaa muistista, aivan kuin en olisi koskaan sopinutkaan mitään. 

Opettelen elämään tämän kanssa, se on vaikeaa. Ärsyttävää. Ahdistavaa. Silti mä elän.

Koitan muistaa sanoa mun läheisille, että en olisi tässä ilman heitä. Ties vaikka olisin tehnyt itselleni jotakin ja päätynyt ties mihin. Ojanpohjalle, mullan alle... putkaan. Johonkin muualle. En istuisi nyt ja kirjoittaisi tyhjälle yleisölle. Mun läheiset on aivan ihania ihmisiä, koska ne jaksaa mua. Ne rakastaa. Mä rakastan. Mun vanhemmat ja isoveli ovat ihania, majoittavat minut vaikka mulla on omakin koti, jossa en kykene nyt olemaan. Koska se ahdistaa, tyhjä ja hiljainen koti. Ne on sanoneet mulle, että voin olla heidän luona niin kauan kuin tarvitsen. 

Parhaiten mua ymmärtää äiti. Hän kans elää tällaisen helvetin kanssa. Joka ikinen päivä. 

~ Elizabeth

maanantai, 13. maaliskuu 2017

Pinnallista pulputusta, henkistä hyräilyä

Kukkuu. 

Elossa ollaan, edelleen sairaslomalla.

Työhönpaluu tuskin tapahtunee ennen kesää, ahdistaa ajatuskin lähteä töihin. Hui kamala. Riittää, kun käyn lähi-Prismassa kaupan kassalla, niin johan alkaa taas ahdistaa. Pakko päästä pois. Rintaa puristaa ja kynnet porautuu ihoon nyrkissä. En voi tälle mitään, vika on korvien välissä enkä mahda mitään sille. Päässähän tää vika on, ei missään muussa. Tää on mun mörkö, luuranko, salaisuus jota peitellään. On vaan opittava elämään tämän mun mörön kanssa, kun en mä tätä saa ikinä poiskaan. 

Ei tää korvien välissä oleva sairaus, ei se parane.

Mun ja mörön pitää vaan löytää se kultainen keskitie, ettei tähän yhteiseloon tulis säröjä - muuten mä murenen. Sain tietää mörön olemassaolosta hetki sitten vaikka ollaan aina eletty yhdessä. Tarkemmin en kerro, mutta mä sairastuin keskivaikeaan masennukseen ja nousi epäilys tästä mun kaappimöröstä. Testien mukaan tämä kaikki on totta. Se ei ole unta. Lääkkeitä olen kans popsinut, ne on auttanut mua helvetin paljon. Arki on edelleen haastavaa, henkisesti raskasta ja joskus on vitun paha olo. Ne, jotka ei tiedä näistä mitään, ei voi myöskään sanoa millaista arkea on elää näiden kahden kanssa.

Mulla on siis keskivaikea masennus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Noin, nyt se on virallista, julkista ja - niin vapauttavaa. 

Toisesta paranee, toisesta ei koskaan. Masennuksesta voi parantua, mutta mun mörkö on ja tulee olemaan mun kanssa yhteisellä tiellä, kunnes Viikatemies saa mun osoitteen. Kyllä, mä pelkäsin jossain vaiheessa ihan kauheasti. En kuolemaa, vaan että sekoan. Pelkäsin, että mä masennun niin pahasti, että teen itelleni jotain. Lähipiiri ymmärsi huolestua, kun olin kiukkuinen ja suunnilleen haistattelin vittua kaikille. Plus en syönyt ja nukuin liian vähän. Suurin kiitos lähtee äitilleni, koska HÄN PAKOTTI mut hoitoon. 

 

* PINNALLINEN PULPUTUS ALKAA TÄSTÄ - SKIPPAA, JOS ET TAHDO LUKEA *

17155348_10212649303534661_7181845361530

Kuvien kaikki vaatteet on kirpputorilta, sukkahousut Tokmannilta

Two years ago- kuvassa olin värjännyt hiukseni osittain blondiksi. Sitä ennen vaaleeta olikin ollut vaan pieninä raitoina, nyt ikään kuin puoli päätä vaaleeksi kertaheitolla. No, seuraavalla kerralla sitten kokonaan blondiksi. Olin tyytyväinen, kunnes juurikasvu alkoi olemaan aika kammottava! Hiusten huono kunto ärsytti, vaikka tottakai blondaus kuluttaa hiuksia. Hoidin niitä kuitenkin, mut katkeilusta ja takertumisesta harjaan (hoitoaineesta huolimatta) en tykännyt. Annoin niiden hetken vielä kasvaa, mutta heinäkuussa 2015 kävelin kampaajalta ulos violeteissa hiuksissa. Sieltä ne sitten kasvoi ja syksyllä käväisin leikkauttamassa kuivat latvat pois. Vuosi sitten maaliskuussa värjäsin hiukset täysin punaiseksi eli käytännössä tummanpunaista. Samalla leikeltiin kuivia latvoja pois. Edellisellä värjäyskerralla lokakuussa otsahiukset värjättiin violetiksi ja muuten mustaksi. Last december- kuvassa hiukset näyttää tummilta, mutta tuo värjäyskombo siellä oli. 

Kaksi vuotta sitten kokeilin tuota samaista huulikuviollista mekkoa, mutta tunsin olon vähän hölmöksi ja vaivaantuneeksi. Mä olin silti jo aivan rakastunut helmoihin, joten päätin uskaltaa kokeilla. Ostin leokuvioisen hameenkin, sitä ei vaan koskaan ole tullut käytettyä. Meinasin kyllä jo palata tuttuun farkku ja huppari- tyyliin, mutta onnekseni rakastuin täysin naisellisuuteen. Mekkojeni määrää kaapissa en ole uskaltanut laskea, saati sitten hameiden! Kivat yläosat tai mekot vaivihkaa sujahtaa mukaan, kun kierrän kirppistä. Yksin en koskaan lähtisi, vaan tukeni äidin kanssa. 

On kyllä yksi pinnallinen asia, mitä ei kuvassa näekään. Tatuoinnit. Kaksi vuotta sitten niitä ei ollut yhtään, nyt mulla on niitä neljä. Viides on harkittu ja jokaiselle on jonkinlainen tarina taustalla. Kuvia en niistä sen enempää laita, kuvat voi bongailla täältä blogistaki ;) 

Ihanaa ja aurinkoista viikkoa

~ Elizabeth

sunnuntai, 26. helmikuu 2017

Älä sano mulle miten hullu mä oon

Kukkuu. 

Siitä on hetken aikaa.

Siis edellisestä kirjoituksesta. 

Pahoittelen. 

En vain ole kyennyt tähän, näpyttelemään tekstiä.

Nytkään en usko, että tekstiä tulee kauheasti. 

Kunhan vaan laitan sanoja toisensa perään. Vaikka mä kykenen tähän muutaman sanan tai lauseen kirjoittamiseen, mä en ole terve. Ilkeät ja tietämättömät ihmiset sanoo mulle, että ei saa uskoa kaikkea mitä lääkärit sanoo. Mutta ne ei tiedä, että ilman lääkärin antamaa lausuntoa mun pitäis nyt olla jo töissä.

Ne tiedä tästä helvetistä. Ne ei tiedä, että ilman lausuntoa mä en saisi sairaslomaa. 

Musta ei usko päällepäin, että mulla ei ole kaikki kunnossa. Vaikka ne tietäis, ne pitäis mua vaan heikkona tyttönä, joka laistaa työstä. Vaik ne ei oo eläny tätä helvettiä päivääkään.

Joskus mä nousen täältä.

En tänään, en huomenna enkä ensi kuussa. Jonain päivänä kyllä. Nyt oon sairaslomalla, koska mulla ei pää kestä. En muista mitään, syöminen on hiton haastavaa ja nukkuminen on ihme. Just nyt se ei haittaa mua, mulla on lupa olla minä. Mun konsultoiva sairaanhoitajakin sanoi, että nyt saan ottaa rennommin ja olla armollisempi itselleni.

Ja mä olen. Koska mulla on lupa. Koska mun on saatava olla. Koska mä tarvitsen sitä. 

~ Elizabeth

maanantai, 9. tammikuu 2017

Ideaalipäivä

Heip. 

Äsken pohdin asiaa ideaalipäivä, näin työttömän näkökulmasta. Ihannepäivä, se ei ole mun todellisuus vaan haave. 

7.30 - 8.30 pitäisi nousta ylös sängystä, virkeänä ja venytellen. Sieltä sitten tassuteltaisi keittiöön yövaatteissa keittämään kahvia. Sillä välin, kun kahvi valuu pannuun, niin voisi käydä vessassa ja harjata hiukset, koska taipumus takkuiluun. Kahvia voisi sitten kaataa kuppiin joskus ennen yhdeksää. 9 - 9.30 voisi nauttia aamukahvista ja tuijottaa pihalle tai jutustella mahdollisesti miehen kanssa. Tai jos nauttii kahvia yksin, pari erää Best Fiendsiä myös avaa aivokanavat, samoin kuin lastenpiirretyt. Puoli kymmenen voisi sitten sammuttaa kahvinkeittimen ja tassutella laittamaan vaatetta päälle. Kymmeneltä alkaisi olla kutakuinkin valmis aloittamaan kirjoittamisen, mikä jatkuisi arviolta yhteen tai kahteen. Toki tässä välissä on päästävä keittämään kahvia, minkä kanssa raahautua näppäimistön eteen. Tämän jälkeen jonkinlainen ruokapolitiikka kuulostaisi hyvältä, joten vierähtää tunti jolloin kello näyttää kolmea. 15 - 16 olisi ruoan aika, minkä jälkeen on juotava ruokakahvi joten kello näyttää kutakuinkin 16.30, mikä merkitsee sitä että kirjoittaminen voi jatkua, mikäli sattuu olemaan yksin. Jos ei, niin seuranpito jatkunee 19.30 minkä jälkeen voikin höllätä loppupäivän. Tai lähteä lenkille. Illalla puol kahdeksan iltatee, niin päivä alkaa olla kivasti pulkassa. Jonkinlainen elokuva tai sarja ei kuulosta pahalta. 

Olispa kivaa, yksi päivä. En todellakaan nouse puol kahdeksalta, puhumattakaan että joisin aamukahvia yhdeksältä. Mä nousen ylös 11-13.30 aikana, koska nukahtaminen venyy aamuyölle. En saa helpolla unta, joten sängyssä pyöriskely ei kuulosta hyvältä. Tokkuraisena mä keitän kahvia tai jos olen poikakaverilla, niin hän usein keittää aamukahvit (kiitos hälle). Harvemmin teeveestä mitään tulee, mutta mä yleensä katselen sitä samalla kun juon kahvia. FOXilla on kyllä yks loisto-ohjelma, Science of Stupid. Ja Nelosen Stand Up! on kans huippu, mut se tuleekin illalla.

Netflixistä katselen kans erilaisia sarjoja, piirrettyjen lisäks Sleepy Hollow, Hemlock Grove ja Buffy. Ne mä koitan katsoa loppuun ennen kuin jatkan Dexteriä, 24:sta sekä Bonesia. Paljon on sarjoja seurannassa, mutta kauheasti en edellämainittuja katsele maratonina. Yleensä yksi jakso sitä ja toinen jakso jotain muuta. Veljen kanssa katsellaan Supernaturalia ja toisen kanssa aloitellaan Stargate Atlantista ja Gothamia. Poikakaverin kanssa ollaan tsekkailtu Agents of S.H.I.E.L.D, minkä hän on siis katsonut läpi. Ja eilen tuli löydettyä Arrow, minkä pistän katseluun Shieldin jälkeen. Mulla oli vielä ajatus, mutta se karkasi... Niin, päivällä ei ole mitään kaavaa miten se menee. Joku päivä saatan kävellä muutaman tunnin jonkun läheisen kanssa kirpputoreilla ja joku päivä katselen sarjoja ja/tai lueskelen kirjaa koko päivän. Psykiatrinen sairaanhoitajakin sanoi, että pitää tehdä sitä mistä tykkää. Mä tasapainoilen sen kanssa, yritän olla sosiaalinen ja viettää aikaa muidenkin kanssa, mutta joskus se raja ylittyy. Silloin mun on oltava yksin. Kuten nyt. 

Ei masennus ole oma valinta, se on jotakin ihan muuta. Minut se vetää sängynpohjalle ajoittain, se pistää mut raivoamaan pikkuasiasta muille ja se pistää ahdistamaan niin perusteellisesti, että ainoa pakotie ulos on itku. Äiti näkee, että hänen pikkutyttö ei pärjää ilman apua. Mä haluaisin näyttää, että mä jaksan ja oon henkisesti vahva, mutta se on vale. En todellakaan jaksa, enkä ole henkisesti vahva. Tunnen olevani heikko, riippuvainen muista. Mulla on sisällä musta möykky, minkä takia mua ahdistaa. Mä pelkään olla yksin ja pelkään olla muiden kanssa, koska ne näkee miten heikko olen. En saa kotona mitään aikaiseksi, kaikki tuntuu ylitsepääsemättömältä ja kaikki vaatii suurta ponnistelua. Öisin en saa unta, koska paha olo jyllää. Masennuslääkkeet ei auta, korotettu annos ei auta. Mä todella odotan lääkäriä, mä todella odotan sairaslomaa. Tällainen ihmisraunio ei pysty tekemään töitä. Halua on, voimia ei. 

~ Elizabeth

torstai, 3. marraskuu 2016

Hullu jäätyy ulkona - oho, tuli talvi

Hei! 

Koska talvi - okei, mun piti tehdä syksystä mutta sepä hurahti kunnolla käyntiin, siispä siirrytään talveen - alkaa virallisesti koputtelemaan ovelle, ajattelin heittäytyä luovaks ja näyttää, miten mä aion pukeutua. On muutama juttu, joita aion noudattaa - en orjallisesti, vaan järjellä. Ja koska olen hölmö, tungen naamani tänne - se ei ole niiin mielenkiintoinen, että siihen törmäisi millään aikuisviihdettömyyssivustolla *nauraa räkäset naurut ja yskii päälle*

1. Ei pelkkiä farkkuja ja huppareita 

Kyllä, vaikka olen aivan hurahtanut kello- ja (nykyään myös) kynähelmoihin, niin minäkin käytän huonona vaatepäivänä tai kiireisenä farkkuja sekä huppareita. En aina pareittain, mutta siihenkin olen sortunut. Ystäväni käyttää musta nimityksiä helmahamsteri ja sukkahousumonsteri, koska:

a) aina kirppiksillä tai muualla vaaterekkien lähellä, mä bongaan helmat ensin ja sitten lahkeet

b) koska oon sukkahousujen suurkuluttaja, käytän niitä joka päivä (paitsi keskellä kuuminta kesää). Farkkujen kaveriksi laitan joko neuleen, hupparin tai kevyen, fleecevuorisen collegetakin (siitä kuva alempana). 

Mun kaapista löytyy kyllä ihan mielenkiintoisiakin farkkuja, kuten aidosti korkeavyötäröiset (eli kangas ulottuu pikkulollojen alapuolelle) farkut, kirkkaanpunaiset, punamusta-ruutukuvioiset, tähtikuvioiset ja tummat farkut - en silti pue niitä joka päivä. Ja ah, kirotut hupparit! Vaikka neonkeltainen tai amerikan lippukuvioinen huppari onkin aika makee, niin mä vaihdan sen mieluiten neuleisiin. Oikeasti. Hupparit on joskus ihan jees, kun ne pelastaa huonon vaatepäivän, mutta muuten ne on mulle aika out (ihana sana, ihan tosi!) juttu. 

14370065_10210849863749791_3446857965724

Mekko: Miss Windy Shop / Vyö: kirppis / Sukkikset: Tokmanni / Rusetti: H&M

14726439_1143383069062613_12293378590900

Takki: Wish / Paita: kirppis / Farkut: Miss One / Korvikset: kirppis / Rusetti: kirppis

2. Kerrospukeutuminen

Tietenkin tän voi tehdä muutenkin kuin iänikuisella farkut ja huppari- yhdistelmällä, johon lisätään vain huivi. Ehkä paksut legginsit housujen alle. Ei. Mä aion pukeutua eripituisiin ja -tyylisiin helmoihin myös talvella (meinaan aina kirjoittaa syksyllä, mut sehän otti ja tuli, nyyh!). Ja kun alle laittaa fleecevuorilliset sukkahousut sekä päälle sukkikset tuomaan väriä, niin ei kyllä jäädy ulkona. Huivi kaulaan ja takki päälle, niin hyvä tulee. Toki kengätkin on ihan jees, ettei sukkasiltee lähde tonne lumeen hillumaan *hehe, leikin vitsikästä*

14572251_10211042132716395_4711448100623

Kaikki kuvan vaatteet kirppikseltä, paitsi mustat sukkikset Tokmanni. 

14642339_10211081239294035_3512775263169

Ks. edellinen.

3. Älä ole tylsä 

Ei, talveen ei kuulu pukeutua pelkästään mustaan. Väriä elämään, niin mä teen. Okei, joka päivä ei todellakaan jaksa pukeutua kuten sirkuspelle (minä), mutta joka päivä ainakin mustan kaveriksi joku väriläiskä. Vaikka persikanvärinen neule, punaset sukkikset tai valkonen neule. Kunhan ei pukeudu kuten ois hautajaisiin menossa. Yleensä pistän punaista tai liilaa huulipunaa, joka jostain syystä piristää mua ja tuo hyvälle tuulelle.

14516442_10210991705215739_5657944118942

Kröhöm, toistan itseäni mutta kaikki kirppikseltä, paitsi sukkikset: H&M

14910321_10211283303505514_9073568123688

Kyllä, tässäkin sama.... Hameen alla oli siniset, paksut sukkikset: H&M

4. Ole oma itsesi

Tämän lauseenhan sais tatuoida johonkin kehonosaan, jotta tän iskostaisi. Pitää muistaa olla oma ittensä eikä välittää, mitä muut sanoo. Mä ite tykkään ystävän helmahamsteri ja sukkahousumonsteri- jutusta, sehän on niin mä. Saan joskus pitkiä katseita, kun kuljen kellohelmoineni tuolla kylillä, mut paras kun ei välitä. Antaa tuijottaa, osahan saattaa töllätä ja ajatella, että on kivan näkönen. Kunnon ilkiöt kattoo ja luulee, ettei mulla ole tyylitajua, Ehkei heidän Louis Vuittonin ja Michael Korsin maailmaan mahdukaan Collectifiä tai Lady Vintagea, Heart&Roses Londonista tai Dolly&Dottysta puhumattakaan. 

14359125_10210832493915556_7491513030735

Neule ja mekko: H&M / Sukkikset: Tokmanni / Sukat: kirppis

14369891_10210886160297182_7679431539378

Mekko: H&M / Neule&vyö: kirppis / Kaulakoru: H&M ? / Sukkikset: Tokmanni

5. Huono vaatepäivä on jees

Okei, kiire tai se, ettei edellisenä iltana tsekannu vaatteita valmiiksi on ihan hyvä syy lähtee kylälle collegetakin, topin ja farkkujen kanssa. Tai miksei hupparinkin kanssa. Pelkästään huono päivä on mulle tarpeeks painava syy lähteä ulos petolinnun näköisenä. Tälläkin hetkellä muistutan petolintua, mutta nyt oon kyllä kipee että.... ulos en lähde tallustelemaan. Paita on musta, housut on mustat mutta mullon käheet villasukat! En siis oo ihan tylsä, hih.

14719546_1799903210233428_68157150068232

Kuvassa näkyvät rytkyt kirppikseltä, paitsi: Sukkikset: Tokmanni / Villasukat: mulle tehty

14723541_1770459699885080_87055823588808

Takki: Wish / Paita: kirppis / Farkut: Miss One / Korvikset: kirppis / Rusetti: kirppis

***

Loppuun vielä kuva tyylistä, jolla lähdin taannoin Lahteen Jenkkiautonäyttelyyn ja näin siellä ohimennen Pin Up Finland 2016- finalistien lisäksi mm. Molla la Donnan, Molly Moonstonen, Minnie Von Stripesin, S. Hartikaisen ja ihanan Florrie Von Cloudberryn! Okei, aluksi lähdin sinne GasMonkeyn Richard Rawleyn takia, mutta häntäpä en nähnyt... Enkä John Lindberg Triota, jota olisin halunnu nähdä mutta kukkaro ei venynyt sinne asti... No, ainakin mä yritin parhaani. Ens vuonna sitten vielä upeemmin! 

14446136_10210952483075210_5876157993142

Takki: Wish / Paita: Collectif / Vyö ja kellohame: kirppis

***

TUI TUI! 

~ Elizabeth