Rupesin tänää kelaa sitä hauskaa, huvittavaa ja hämmentävää faktaa, että en oo se sama ihminen joka paikas. Missä ikiin liikunkin, en oo se sama mä, joka kulkee, nostaa jalkaa toisen eteen.

En oo joka paikoissa se sammakoita suustaan päästelevä huumorintajuinen tyttö. 

En aina pian valmistuva opiskelija, en hiljainen ja syrjäänvetäytyvä ja ajatukseen ominaan pitävä luokkakaveri. 

Enkä tosiaan aina oo taiteilijasielunsa valloilleen päästävä, boheemi, rento ja rockia liki täysillä luukuttava sekä musiikkiin tempautuva persoona, jolla on omintakeinen tyyli. 

Ei, ehei. Oon kaikkii edellä mainittui. Ja silti en oo. 

Koulussa oon mahollisimma väritön, persoonaton, harmaa hiirulainen joka varoo sanomisiaan. Vaatteet on niiin yksinkertaisii, yksvärisii ja tavallisii, pehko auki tai ponnarilla. Ei meikkii, vähän korui ja normikengät. Ei niin mitää värii. Ei tyyliä. Ei persoonaa. Harmaa hiiri, huomaamaton, haluun miellyttää kavereita. Oon samalla pian valmistuva ja syrjäänvetäytyvä sekä ajatukset ominaan pitävä. 

Vapaa-ajalla oon värikäs, mulla on persoonaa, lauon suusta juttuu frendien tai perheen kanssa. Vaatteet on tavallisii, mut niistä löytyy värii eikä oo perus villapaita-farkut-tennarit -yhdistelmä. Koruja on, ei pelkkii metalliketjuja jossa riippuu sytän, vaan niissä on jotain minua. Päästän mun taiteilijasielun vapaaks, oon boheemi ja rento ja luukutan rockia täydestä sydämestäni! Tempaudun musaan kun kuuntelen sitä, kuten loilottamalla mukana biisien tahdissa, keinumalla ollessani yksin, jammaamalla läheistenkin nähden ja vaan kuuntelemalla, mitä sieltä tulee.

Ja kun pukeudun, niin en pahemmin mieti miltä näyttän, vaan voin iha hyvinkin yhdistää eri tyylejä. Kuka estää mua yhdistämästä ruutua ja eläinkuviota? Kuka estää mua laittamasta jalkaani korkkarit tai ballerinat? Kuka kieltää mua laittamasta kaulaan jättikaulakorun ja ranteisii runsaasti koruja?