Näit oikein, siinä lukee sanat "minä" ja "yritän".

Okei, mitähän mä yritän? No, paljon ja kaikkea. Eniten mä yritän kelvata tällaisena. Ihan sama, mitä muut minusta ajattelee, mutta tärkeintä mulle on se, mitä mä ajattelen itsestäni. Koska sehän määrittää mun suhtautumisen itseeni, eikös? Näin mä sen ajattelen. Lähipiiri on jo sanonut tusina kertaa, että mä olen hyvä tällaisena. Kenties lähemmäs tuhat kuin tusina. Mä uskon sen, heidän suusta. Vielä kun oppisin sanomaan sen itselleni ääneen. Eikä vain sanomaan vaan uskomaan siihen. Siksi mä kirjoitan tästä, koska mä työstän sitä asiaa. Nytkin. Sekunti ja minuutti sitten. Yritän olla parempi ihminen. Miten? Haen töitä ja syksyksi pohdin opiskelupaikkaa. 

"En ole huono ihminen vaikka olen työtön", tuon lauseen haluan iskostaa mun päähän, mutta ei se aina onnistu. Jotenkin mun päähän on ehtinyt jumiutua ajatustapa, että on hyvä ihminen vasta kun on töissä tai opiskelemassa. Että on ikäänkuin pohjalla, jos on työtön ja kituuttaa pelkkien tukien varassa. Sen typerän ajatuksen yritän karistaa pois mun harteilta. Ei se ole helppoa, varsinkaan kun mä en ole luuseri, joka haluaa elää tuilla loppuikänsä. Ei. Haluan tehdä töitä sen eteen, että mun ruokapöydässä on sapuskaa ja että tilillä on käyttövaraa, joka on saatu omalla työllä, ei työttömänä. Tässä juurikin se ristiriita. Mä haluan tehdä töitä, mä haluan ammatin tietokoneiden parista ja mitä, mä olen työtön, vailla opiskelupaikkaa ja kunnon suuntaa mun elämälle. Turhauttaa ja ahdistaa. Samalla mä koitan hyväksyä itseni.

Mä tiedän, että osaan rakastaa ja toivon, että löydän joskus sellaisen, joka osaa rakastaa minua tällaisena. En ole tunnevammainen. Osaan välittää ja minusta tuntuu pahalta, jos jotakuta läheistäni kiusataan tai arvostellaan. Asetan muut ihmiset itseni edelle vaikka opettelenkin ajattelemaan itseänikin. Ettei minusta tule taas sitä kynnysmattoa, johon pyyhitään kaikki paha. Jonka päältä kävellään ja joka vaan on olemassa, jonka voi aina korvata uudella ja puhtaalla matolla. Minulta löytyy empatiaa tiettyyn rajaan asti. Mä en ole idiootti, osaan olla fiksu vaikka huumorintajusta ja juttujen tasosta sitä ei uskoisi. Multa löytyy mielikuvitusta vaikka pienelle kylälle. Olen ujo, mutta tarpeen tullen osaan avata suuni ja sanoa hyvinkin pahasti. Syvälliset keskustelut on ihania, mutta ei niitäkään jaksa koko aikaa.

Mua ei haittaa, vaikka mun ruuanlaittotaito on vähän niin ja näin, en silti nälkään kuole. Ihan sama mulle, vaikken ole siivousfriikki, joskus minäkin saan siivousintopuuskan ja silloin villakoirat saa häädön. Olen ehkä kömpelö käsistäni, mutta silti osaan tehdä käsillä pientäkin näpertelyä, kuten koruja. Sekoilen sanoissani, mutta osaan kirjoittaa hyvinkin erilaisia tekstejä, vaikka kuivahko kapulakieli onkin vielä hakuammuntaa. Tapan joka ikisen viherkasvin, minkä omistan mutta kissat ja koirat saan pidettyä hengissä ja hyvässä hoidossa. En omista unelmakroppaa (vaikka olen laiha), tykkään laiskotella sohvalla mutta joka kevät yritän saada itseni liikkeelle ja lenkille. Rakastan juoksemista koiran kanssa ja talvisin luistelu hokkareilla on mun rakkaus. 

Joten kyllä, minä yritän. 

Yritän riittää itselleni, muille minä riitänkin. 

~ Elizabeth