Heips! 

Koska äsken puolen tunnin uurastukseni katosi kuin tuhka tuuleen, niin meen nyt helpomman kautta... Laitan ärsytykseni lievennykseksi pätkiä pisimmästä tarinastani. Sivuja on siinä noin 45-50, ja se on ficcipohjainen tarina Menen minne kuulun. Teksti on siis täysin omaani, ainoastaan hahmojen nimet olen repinyt eräästä tunnetusta leffasarjasta. 

Otteita on muutama, joten... enjoy ;) 

***

"Mies vietti päivänsä ryypäten laistaen sepän työstään ja nukkuen vaaleanpunaisten, yltä päältä leijussa lojuvien sikojen joukossa, jättäen kaikki työt oppipoikansa Willin huomaan. Herra Brown luotti pojan hoitavan työnsä kunnolla ja hän ohjasikin mahdolliset työllistäjät kääntymään Willin puoleen, jotta hän itse saisi jatkaa ryppäämistä ja sammumista sikojen seassa. Tämän partakin oli moisesta touhunsa harmaantunut, hiukset harvenneena ja silmien kiilto kadonneena."

 

"Will itse arveli, että äiti teki niin siinä pelossa, että poika menisi lörpöttelemään naapureille. Äiti mieluummin maalasi pojalleen kuvan isästä, joka oli hieno mies ja arvostettu kuin tämän todellista minää: mitään aikaansaamaton, merillä seilaava, vastuutaan pakeneva helkkarin luuseri."

 

"Tämä oli ollut kävelemässä rannalta suoraa päätä seppä Brownin pajaan, kunnes oli pysähtynyt pajan edessä. Tytön mielestä tämä oli näyttänyt todella komealta, melkein kuin merirosvolta. Ne ihmeelliset merirosvot, niin kiehtovat ja arvaamattomat." 

 

"Savannah mietti kuumeisesti, mitä vastaisi. Hän vilkaisi nopeasti miestä, jonka silmät tuikkivat yhä, mutta vähemmän vaarallisesti. "Minä... yritän tässä vain juuri miettiä, että miksi alunperin lähdinkään sinun perääsi. Ja en tiedä, mitä minä edes haluan sinusta. En tiedä, haluanko sinusta ylipäätään edes mitään. Pitäisikö minun haluta sinusta jotakin?" Savannah kysyi muka huolettomasti, mutta hänen silmänsä olivat levottomat."

 

"Hetkeä myöhemmin Savannah kuuli huutoa ja raivoa. Hän säikähti. Jotain oli varmasti käynyt. Työpaikalleen hän ei halunnut mennä, vaikka se olikin mukava. Hän ei halunnut säikäyttää ketään. Jospa se oli turhaa? Kuului uusi huudonkiljahdus ja jotain kuului lentävän seinään. Kuunneltuaan tarpeeksi, Savannah kääntyi lähteäkseen kotiinsa päin, kunnes tunsi lämpimän kosketuksen ihollaan. Käsi oli lämmin. Ja se kuului miehelle. Ääni oli pehmeä. "Savannah?"

 

 

"Kuka tässä nyt on mitätön otus? Sinä ilmaannut tänne kuin maanomistaja ja kiellät ketään naista edes katsomasta Williin. Sen sijaan, että olisit mennyt hänen luokseen sinä liimaannut tuohon ylilaitettuun kopeaan puuteriperuukkiin, joka mielistelee sinua päästä varpaisiin, jotta saisi mitä haluaa. Ja et korvaasi lotkauta tuon limamadon loukkaavia sanoja. Mieti nyt vähän", Savannah kuuli itsensä sanovan pisteliäästi."

 

"Hän sai kuulla, että Tortuga oli merirosvosatama ja siellä liikkui kaikkea hämärää. Ilotyttöjä joka kadunkulmassa, juoppoja ja puukkomiehiä kaduilla. Ei ollut järin turvallinen paikka. Hän kuuli, että Jack matkusti Tortugaan tietyin väliajoin, viihdyttääkseen itseään kahden ilolinnun seurassa, jotka olivat Scarlett ja Giselle. Molemmat olivat melkoisia sutturoita, meikitkin ihan siellä sun täällä, mutta taitavia siinä mitä tekivät. Tortugan tunnetuin ilotyttö  oli ollut Charlotte, Jackin äiti."

 

 

"Jack tietenkin saapasteli rampilta alas tuttuun tapaansa, rehvastelun elein. Muut miehistön jäsenet pysyttelivät laivassa, he näet uskoivat naisen tapaamisen olevan huono juttu ja että siitä voisi seurata kirous. "Will", kuului Jackin kehotus ja poika totteli. Mitä muutakaan hän voisi? Palata laivaan ja kuulla miehistön remakan naurun? Ei, se ei ollut vaihtoehto."

 

"Nyt Will, tuo hurmaava muukalainen, luulisi hänen pyörivän vieraassa seurassa kaiken aikaa. Hän halusi äkkiä korjata asian ja aukaisi suunsa, mutta sulki sen. Kuka häntä uskoisi? Muukalainen nyt ei ainakaan, he kun eivät tunteneet toisiaan. Will voisi luulla, että oli Jackielle vain hetken hurma. Vaikka totuus oli, että Will oli ainoa joka sai hänet ajattelemaan levottomuuksia ja perhoset lentelemään tulirenkaiden läpi hänen vatsassaan."

 

~ Elizabeth