Monesti kuullaan sanonta "kauneus on katsojan silmissä" ja ihan helposti mä allekirjoitan tuon. Ei, se ei ollut mun perimmäinen filosofia tässä vaikkei mulla sellaisii ole, ainoastaan omaa naisen logiikkaa, jossa taas ei ole järjenhäivää, mikä puolestaan ei haittaa minua. Ja joo, kirjoitin lauseen tahalleeni näääääin pitkäksi. Haha, mikähän idea mulla olikaan? Ei, en tiedä. Haen sitä koko ajan, kun kirjoitan mielipuolisesti tänne. Tää on hei, hyvää terapiaa. Vai olisko terapia sittenkin sen lauseen analysointi? Kenties, pirskutti. :D 

Oon kuullu miljooonat kerrat, allekirjoitan tuon mutta välillä lauseen todenmukaisuuden koetaan raaemmalla tavalla kuin haluais. Jos mä pidän itseäni kauniina, joku muu tulee aina huutaa ne kirotut, ennustetut sanat: "sä nyt et kaunista ole nähnytkään, turha yrittää" ja silloin itsetunto harppaa askeleen alemmas. Se nousee jälleen ylös, jos sulkee tuollaiset kamalat kommentit omaan arvoonsa, jatkaa päivää hymy huulilla tai ainakin yrittää sitä. Toimii itselläni. Kenties joskus kehtaan laittaa vielä oman naamani tänne, katsellaan sitä päivää ;) 

Se on kuitenkin jännä, kun puhutaan silmistä. Entä jos joku ei kenties olekaan kaunis ulkoisesti klassisella tavalla, mutta hänen puheensa on kaunista? Onko hän silloin ruma, jolla on nätit jutut ja puheet? Tai toisinpäin? Onko se silti kaunis ihminen, joka vaan mollaa ja haukkuu muita, leimaa muut turhiksi ja kohottaa itsensä jalustalle? 

Kuva (c) Elizabeth, 2013

Tämän logiikan mukaan itse olisin ruma, jolla on rumat puheet. En mollaa ketään aiheetta, ja perusteetta vaan mulla on ihan perustelut. Jos joku haukkuu mua, tietty sinkoan vastaan. Ei kenties kovin nättiä toimintaa, mutta en vaan anna muiden kävellä mun yli. En enää. Mä en siis ole kovin kaunis ulkokuoreltani, mutta toisaalta mun puheet ei ehkä myöskään pehmennä asiaa. Sanon suurin piirtein mitä ajattelen, joskin suodatettuna. Musta huumori värittää paljon mun puhumista, ja oon kuullu monta kertaa (sen jälkeen, kun oon miettinyt ääneen kuinka moni mies huolii naista, joka ei viehätä ulkoisesti ja joka puhuu myös rumia), että "kauneus on katsojan silmissä" mutta hei! 

Mihin korvat jäi? Kai sitä kauneutta on korvissakin? En tarkoita, että "hei, sulla on nätit korvat" vaan lähinnä sitä ajattelutapaa, että pitääkö toisen ihmisen ajatuksista vaiko ei. Nostakaa hei käsi ylös, vaikken näe sitä, ja kysykää + vastatkaa itsellenne rehellisesti: "pystynkö pitämään ihmisestä, joka viehättää minua ulkoisesti mutta ei puheillaan?" Uskon, että ei.

Mä en nosta räpylääni ylös. En pystyisi. Mutta toisin päin uskon, että käsiä nousis enemmän kohti taivaskattoa. Sanotaanhan sitä, että jokaisen pitäis tuijottaa enemmän luonteeseen kuin siihen, miltä ihminen näyttää ulkoisesti. Kuka vaan voi olla säteilevän upee ja kaunis, oikea kauneuden ruumiillistuma mikäli mahtollista, ja silti joku sanoo sille: "sä oot ruma", oletan hänen tarkoittavan sisäisesti. Toisin päin osa on kranttuja, ei huoli omanlaistaan koska hän ei miellytä ulkoisesti. 

Miettikää tätä ihmiset.