Heippa!

Tässä olisi yksi oneshot, mikä on rustattu aikaa sitten! Nimeltään otsikon mukainen, Merenneito. 

Merenneito

Meri oli märkää ja epämukavaa. Nostin pyrstöni merestä ja raahauduin istumaan kylmälle kivelle. Tunsin, kuinka pyrstöni muuttui jaloiksi. Aloin nauttia tunteesta, kunnes muistin ettei minulla ole jaloissani lainkaan mitään ja uhkea ylävartaloni oli myös paljaana. "Herranjumala, mikä otus tuolla on?!" kuulin naisen huudon. 

Tiedän, että hänellä oli oikeus huutaa, mutta sanat satuttivat silti. En ollut mikään otus, olin vain... No, merenneito. Jolla oli jalat. Ei sen hankalampaa. En tiennyt, mitä tehdä joten jäin istumaan kivelle, joka oli rannalla ja katselin komeita merimiehiä. Nautin katsella miehiä, jotka vaelsivat paikasta toiseen ja kantoivat tavaroita. Ihailin niitä, jotka seilasivat vain jos oli pakko, mutta muuten jäivät perheensä luokse. 

Siitä puheen ollen, muistin erään seilorin. Hänen taakseen jäi nainen, sekä pieni poika. Seurasin miestä laivan perässä sinne tänne ja muistin hänen kulkeneen useinkin kaupunkiin, jonka oli oltava kirottu. Ei miehet muuten sinne olisi jääneet. Yksikin seilori tapaili monia naisia, joten en kunnioittanut häntä lainkaan. 

Istuin yhä kivellä, kunnes yhtäkkiä nolostuin. En tiennyt miksi, mutta äkkiä vartaloni läpi tuntui kostea kuumuus. Kuin minut olisi heitetty tuleen kärventymään. En nähnyt mitään, en kuullut tai tuntenut. Silti jokainen hermopääni oli kuin liekeissä. Koskaan ennen en ollut kokenut sitä. Solahdin mereen, joka tuntui lohdullisen viileältä vaikkakin tunsin, kuinka höyry nousi. 

Kuulin askelia, joten tiesin jonkun tai jonkin tulevan lähemmälti minua. Miesääni sanoi minulle tulevan kylmä meressä, jolloin tiesin heti, että kenelle se kuului. Aloin puhumaan kehräävällä äänellä ja katsoin tätä suoraan ruskeisiin silmiin. Hän seisoi aivan liki minua. Nousin vedestä sen vertaa, että uhkea rintani erottui hieman pinnasta. Tiesin hänen suonissa polttavan, näin sen hänen katseestaan. Hymyilin viettelevästi ja nautin suunnattomasti nähdessäni miehen kumartuvan lähemmäs minua. Raotin suutani ja hän teki samoin. Räpyttelin silmiäni viekoittelevasti, mutten arvannut hänen koskevan minua. 

Kosketus oli kuin salama, sähköinen ja räjähtävä. Värähdin, enkä tiedä syytä. Äkkisyys vaiko jokin aivan muu. Kuitenkin jokainen hermopääni oli tulessa. Haukoin henkeäni ja mies liu'utti kättään povellani. Sävähdin kauemmas kuin pakon edessä. 

Mies jäi veteen, mutta kahlasi syvemmälle kunnes seisoi niin syvällä, että vettä oli vyötäröön asti. Välimatkaa oli keskenämme alle puoli metriä. Mies vyötäisille ulottuvassa vedessä ja minä sellaisessa kiemurassa veden alla, että vettä oli poveeni. Ojensin käteni ja hän tarttui siihen. 

Hetken aikaa pideltyämme käsistä, rentouduin sen verran, että nostin rintani kokonaan vedestä niin, että pituuseroakin meillä oli muutama hassu sentti. Hän virnisti leveästi ja tunsin, kuinka sydämeni hakkasi. Mies ojensi kätensä ja veti minut lähelleen. Tunsin, kuinka hän janosi minua. Hetki oli hyvin taianomainen, olisin voinut olla iäisyyden niin. Jokin särki tunnelman, koska mies vetäytyi kauemmas jättäen minut kyynelehtimään jälkeensä. 

Puf, hän oli kadonnut, kun näin jälleen eteeni. Nostin hennot käteni rintani suojaksi, vajosin meren suolaiseen syleilyyn. Itkin, kokosin itseni ja itkin uudelleen. Miten tässä näin kävi? Hän katosi, samoin kuin minäkin tein aina ajoittain. Olin aina näkyvissä vain pienen suolaisen hetken, sitten tuli aikani hulahtaa mereen. 

Alkoi hämärtää, ilta teki tuloaan. Mies häilyi taivaankannessa pienenä, katkeransuloisena muistona. En kai koskaan näe häntä enää. Liekö häipynyt ainiaaksi? En tiennyt miehestä lainkaan asioita, jotka auttaisivat minua ymmärtämään häntä. Tiesin hänestä vain sen, että hän kahlasi takiani vyötärönsyvyiseen meriveteen ja silmät olivat ruskean lumoavat. Samoin hymy sai minut täysin sekaisin. 

Tunsin äkkiä kosketuksen ihollani. Hui, kenen lämmin käsi se oli? Olin niin ajatuksissani, etten huomannut nuoren miehen kahlanneen luokseni. Käännyin ympäri hengähtäen, ja haukoin henkeäni kuin en olisi saanut lainkaan ilmaa. Hän katseli minua pökerryttävän tasaisen värisillä mantelisilmillään. 

Katse oli melkein hypnoottinen, kosketus sähköinen ja huulet suudeltavan herkullisen näköiset. Pieni vino hymynpoikanen huulilla, se itsessään sai aikaan sydämeeni hurjan rummutuksen. Raotin suutani, olin lumottu. Tuijotin vieraan nuorukaisen silmiin, herkuttelin ajatuksillani. En tiennyt, mitä minun pitäisi sanoa tai tehdä. Lumoutuneena ja täysin miehen armoilla. Tiesin, kuka hän oli. Katselin häntä useinkin kiveltäni. 

Mantelisilmät katsoivat minun vartaloani täysin estoitta, hymynpoikanen pyrki huulille ja katse salamoi. En ymmärtänyt pelätä yhtään mitään. Tunsin polttavan katseen vatsassani, siellä roihusi. Palavammin kuin aiemmin päivällä. Lempeä, pehmeä käsi laskeutui lanteilleni, josta lähti pyrstöni. Tunsin pyrstöni päässä kihelmöintiä ja se säväytti minut.

Kihelmöinti ei koskaan ole tarkoittanut mitään hyvää, mutta tällä kertaa en kyennyt hillitsemään itseäni. Pysyttelin vyötäisiin asti ulottuvassa vedessä, miehen käsi lanteillani ja katse lukittunut mantelisilmiin. Vieläpä hyvin viekoitteleviin silmiin. 

Sähäkkä hetki jatkui ja jatkui, katselimme toisiamme hyvin tiiviisti, olin kuin lumottuna. Koko vartaloni oli vetelä, ei liikkunut minnekään. Tuuli leikitteli hiuksillani, kunnes laski ne rintani päälle. Veden pieni ääni. Mies astui lähemmäs kuin kukaan on koskaan päässyt. Lähemmäs kuin kukaan mies aiemmin. Hän nosti hiukseni ja koski kaulaani. 

Värisin, odotin ja hengitin. Suljin silmäni. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Aika, minun oma aikani. 

Äkkiarvaamatta tunsin suolaisen veden huulillani, samalla niin makean ettei aistini kyennyt tulkitsemaan sitä. Nielaisin huomaamattomasti katkeran palan kurkustani. Iso, lämmin käsi liukui kylkeäni pitkin ja sai aikaan sähköisen latauksen. Meidän välille. Avasin silmäni hitaasti, enkä yllättynyt nähdessäni miehen silmissä vetoa. Pientä, leikkimielistä ilkikurisuutta ja kullankiiltoa. 
   Sanonta "kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää" pitää hyvinkin paikkansa. Miehen ruskeissa silmissä väikkyi jotain kullanhohtoista, jotakin arvaamatonta ja vaarallista. Nuo silmät, vetosivat minuun ja kiemurtelin lähemmäs häntä. Hymy melkein ulottui korviin asti, samalla se oli leikittelevä, aivan kuin silmänsä. Kiersin miehen muutamaan kertaan, tarkoituksenani ottaa hänestä selvää pienellä ajan pelaamisella. 

Silmät olivat pian täynnä vetoa ja tulta. Näin pienen kullanomaisen pilkahduksen silmissä, enkä enää odottanut. Hänkään ei halunnut odottaa. Pian tunsin suolaiset, lämpimät huulet omillani. Mmm... lämpimät huulet, ihana suolaisenmakea maku. 

Pyrstöni kihelmöi kauttaaltaan. Tiesin, että tuli aika lopettaa tämä pelleily. Niin, lopettaa ja kadota taas aallon lailla meren syövereihin. En kuitenkaan kyennyt siihen, en vain pystynyt. Vaikka olin täysin selvillä, mitä minulle tulee tapahtumaan, jos jäisin vielä hetkeksikään. 

Aurinko nousisi, kärventäisi minut elävältä. Ja jos niin kävisi, minä kärventyisin onnellisena. Minulla ei ollut paikkaa, mihin mennä. Sen takia olin joka ilta kivellä istumassa, katselemassa ihmisiä. He olivat paras riento, mitä tiesin. 

Säpsähdin kivusta. Voi ei, aurinko alkoi nousta! Olin yhä kiinni miehessä, täysin omilla ehdoillani. Tämä ei voi päättyä näin... Ei saa päättyä, haluan elää ja nähdä tuon miehen uudelleen. Tunsin, kuinka kylkeeni poltti. Vetäydyin kauemmas vastahakoisesti ja mies kauhistui. 

Tiesin silmäni viestittävän suurta tuskaa, aiheuttavan vahinkoa miehelle. En edes yrittänyt estää sitä, liu'uin mereen yhä syvemmälle, kunnes enää pääni oli pinnalla. Pieni, hiljainen kuiskaus tuulessa... Olivat viimeiset sanani, ennen kuin vajosin meren syövereihin. "Hyvästi, olit minun valoni." 

Kuiskaukseni kaikui tuulessa, ehkäpä lentäen miehen luokse, koska hän hymyili surumielisesti. Jospa hän vain tietäisi... Jospa hän tietäisi, miten onnellinen olin viime hetkeni. Ennen katoamistani tästä maailmasta, kuulin hennot sanat: "Ole rauhassa."  

(c) MINUN