Heippa!

"Mulla on kaikki ookoo" on varmasti hyvin tuttu lause monelle meistä. Tuo on kuulunu myös mun suusta, silloinkin kun kaikki ei ole ollut ookoo - silloin, kun tekisi mieli huutaa ja parkua, mutta sitä vaan hymyilee. Toivoo, että kukaan ei huomaa, koska ei halua huolestuttaa ketään omilla ongelmillaan. Siksi, kun "ne ei oo iso juttu, mä pärjään yksinkin" vaikka yksin märehtiessä asiat tuppaavat kasvamaan yli mittasuhteiden. Ihan kokemuksesta voin sanoa.

Turhan usein edelleen jätän muut murheiden ulkopuolelle. Haluan selvittää omat murheeni, en halua vaivata muita. Ainoa murhe, josta puhun muille, on se kun en saa töitä. Hakemuksia lähtenyt toista sataa, yhtään myönteistä päätöstä ei ole. Tiedän kyllä, että mun pitäis puhua muille - tai edes yhdelle tärkeälle - enkä hautois niitä pään sisällä ikuisuuksia. Mä en ole yksin. Mulla on ystäviä, perhe ja poikaystävä. Silti mun on vaikea puhua murheista, koska musta tuntuu että olisin vain valittaja. Enhän mä ole, mutta sellainen olo mulle tulee. Pahimmillaan pahat ajatukset kasaantuu ja niistä kasvaa turhan isoja. Tai sitten mä murrun eli itken hetken aikaa, kunnes pakotan kokoamaan itseni. Helppoa se ei ole, mutta mä teen sen.

Mun itkukynnys on aika iso, mä en itke helpolla. Tarvitaan isoja juttuja, kuten vaikkapa puolen vuoden takainen ahdistus, että mä romahdan. Mä häpeän, jos itken toisten nähden - koen olevani heikko vaikka en ole. Mä oon suhteellisen vahva henkisesti vaikka mä syönkin mielialalääkkeitä. Onhan mulla asiat oikeasti hyvin, jos työttömyys lasketaan pois. Mulla on oma kämppä (ja kotivakuutus), luotettavia ja ihania ystäviä, hyvät välit perheeseen ja läheisiin sukulaisiin, mahtava poikaystävä, toimiva auto ja luottotiedot kunnossa. Kaiken lisäksi mulla on pelastettu kissa, josta en luovu.

Mä joudun ihan opettelemaan, että puhuisin mun ongelmista jollekin - ja on vähintään yksi, joka niistä haluaa tietää. Oon luvannu, että puhun niistä mutta oon huomannu, miten hankalaa se on. Juurikin sen heikkousfiilingin ja marisijanainenolon takia. Kenties mä joskus osaan, helpottaisin mun taakkaa, jakaisin sen niin se ois helpompi kestää.

~ Elizabeth