Hmm...

Tulin tuossa eilen miettineeksi, millaisessa lääkehelvetissä oikeasti elän. No, ei se ehkä muista tunnu helvetiltä, mutta mulle se on. Viimeistään silloin se on helvettiä, kun yksi lääke jää ottamatta, ja sitähän ei voi ottaa kun muistaa. Tunnen itseni jotenkin epäonnistuneeksi, kun mietin itseäni: olen 20 v. ja määrättyjä lääkkeitä on viisi! Kaksi on säännöllistä, kolme tarvittaessa. Sairauksia on kolme, diagnosoitu kaksi ja kolmannen diagnosoi ala-asteella terveydenhoitaja (epävirallisesti).

Sairastan siis SVT:tä (supraventrikulaarinen takykardia, sydämen tiheälyöntisyys - googlaa jos et tiedä), mikä ilmenee esim. liikunnan jälkeen. Hengästyn hävettävän helposti, en jaksa mitään hengästyttävää liikuntaa 5-15 minuuttia kauempaa (riippuu päivästä) ja pelkään rytmihäiriöitä. Siis oikeasti! Aina häiriön tullessa, tulee pelko ettei se menekään ohi. Tähän mennessä on aina mennyt ohi noin vartin sisällä. Pelkään, että jonain päivänä se vain jatkuu ja jatkuu eikä koskaan lopu. SVT diagnosoitiin, kun olin 18 -vuotias opiskelija. Säikähdin jumalattoman paljon, en uskaltanut juuri liikkua tai juosta. Diagnoosin teki erikoislääkäri, joka laittoi lähetteen Päijät-Hämeeseen. Toimenpide oli karmea, enkä suostu siihen toiste. Se kesti 30 minuuttia, mikä sisälsi valmistelut ja itse toimenpiteen. Siellä ei todettu mitään, mutta pitkän ajan jankkaamisen jälkeen sain lääkityksen. Beetasalpaaja kulkee nykyään nimellä Bisoproact. Lisälääke kulkee mukana aina.

Migreeni diagnosoitiin vasta tänä vuonna, mutta olen kärsinyt siitä pidempään. Tänä vuonna tuli vain mitta täyteen, että "nyt minä sen diagnoosin hankin!" ja erikoislääketieteen lisensiaatti sen tarjosi. Sumatriptaani sekä Miranax on oltava mukana, jos sattuu tulemaan päänsärky. Ensin Miranax ja jos se ei auta 20 minuutin sisään, otan Sumatriptaanin (täsmälääke). Se auttaa noin 5-10 minuutissa.

Mercilon-lääke sen sijaan auttaa minua, etten joudu joka kuu kärvistelemään sohvalla, kun särky on julmetun kova. Se on siis normi e-pilleri, mutta sen lisäksi minulle on määrätty Naproxen-tulehduskipulääkettä. Naproxen auttaa myös selkäkivuissani, jotka terveydenhoitaja peruskouluaikana määritteli sanalla skolioosi, kiero selkäranka. Eilen viimeksi jouduin ottamaan Naproxenia, koska jostain syystä selkä tuntui vihoittelevan minulle. Vihoittelee edelleen.

Tuollaisten kanssa siis elelen päivittäin. Siitä syystä en uskalla aloitella mitään kunnon liikuntaa, koska pelkään rytmihäiriöitä ja pitkä juokseminen käy selän päälle. Olen siksi etsiskellyt jotakin hyvää ohjetta selkäni hyväksi, toistaiseksi tuloksetta. Kohtapuoliin olen lähdössä kävelylenkille (kävely tekee juoksun sijaan hyvää, onneksi), noin tunnin kestävälle. Kävely tuntuu olevan ainoa laji, mistä tykkää sekä pumppu että selkä. Itse rakastan sulkapalloa, vaikka se onkin rasittavaa. Samoin trampoliinilla loikkimista, mutta siitä ei sydän tykkää. Uiminen kanssa on mukavaa, selkä nauttii mutta suuret lämpötilan vaihtelut ei tee sydämelle hyvää. Tyyliin siis ilmassa +20 ja vedessä +18, ei hyvä...

Näillä mennään, vaikka joskus masentaakin. (Ja selkä kiukkuaa, nytkin on kirjoittaminen hankalaa. Au, sattuu...)

Kivaa kevättä! ~ Elizabeth