Moi! 

Pitkästä aikaa kirjoitan tänne. Halusin vain... noh, kirjoittaa tyhjälle yleisölle että mun kaappimörkö on totta.

Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö.

Mä käytän siitä sanaa mörkö. 

Pikainen faktapohjustus (mielenterveysseura.fi)

* Kaksisuuntainen mielialahäiriö eli bipolaarihäiriö, ennen käytetty nimeä maanis-depressiivisyys. Pitkäaikainen ja vahvasti perinnöllinen. 

* Mörköä luonnehtii normaalista poikkeavat mielialavaihtelut: masennus- ja maniajaksot, joiden lisäksi on myös sekamuotoisia jaksoja. Ne vaihtelee. Välillä on lieviä oireita ja joskus ei ollenkaan. 

MANIA

* Vaiheen aikana voi tuntea erittäin voimakasta ja epärealistisen hyvää oloa useita viikkoja ja jopa kuukausia. 

* Manijaksoja leimaa usein harkintakyvyn puute. Häiriöstä kärsivä saattaa tehdä asioita, jotka tuottavat hänelle tai läheisille runsaasti vaikeuksia. Esim. sotkee raha-asiansa tai käyttäytyy seksuaalisesti riskialttiisti. Voi tulla ongelmia perheen, työn ja poliisin kanssa. 

* Maaninen käyttäytyminen ei välttämättä ole iloista, vaan varsinkin nuorella ihmisellä mania voi näkyä aggressiivisena kiihtymyksenä. Tätä jaksoa elävät eivät koe, että mikään olisi vialla. 

MASENNUS

* Ei hakeuduta hoitoon ensimmäisten oireiden ilmaantuessa. Hoitoon hakeutumisen syy on yleensä pitkäkestoinen ja vaikea masennusjakso. 

* Mörköön liittyvät masennusjaksot ovat maniajaksoja yleisempiä. Jaksot ovat samantapaisia kuin vakavasta masennuksesta kärsivän ihmisen masennustilat. 

* Jakson aikana koetaan syvää väsymystä ja keskittymiskyvyn puutetta, unihäiriöt ovat tavallisia. 

* Mielessä voi liikkua arvottomuuden ja syyllisyyden tunteita, myös ajatuksia kuolemasta. Maniajaksojen seurauksena voi olla vaikeuksia taloudellisten asoiden ja ihmissuhteiden kanssa, nämä vain pahentavat syyllisyyden tunteita. 

SEKAMUOTOINEN JAKSO

* Sairausjaksot voivat olla sekamuotoisia, jolloin esiintyy yhtä aikaa sekä masennusta että maniaa. 

* Jakso voi olla erityisen tuskallinen, sillä ajatustoiminta on hyvin kiihtynyttä mutta ajatukset masentuneita. 

***

Okei, fakta on tuossa. Mä elän ton faktan kanssa. Joka hemmetin päivä. Eikä se ole mukavaa. Maniavaiheessa en muistaakseni ole tehnyt mitään erityisen tyhmää, mutta joitakin joista en todellakaan ole ylpeä. Masennusvaiheessa makasin sängyn pohjalla enkä päässyt ylös. Ahdisti helvetisti enkä todellakaan kokenut olevani mitään. Saatan tehdä tai sopia juttuja hetken mielijohteesta. Jälkikäteen ahdistaa, että mitä helvettiä olen tehnyt? Nytkin menin lupaamaan meneväni Turkuun jonkun artistin musavideon kuvauksiin. Viimeksi aamuyöllä se ahdisti älyttömästi. Mitä jos mä mokaan? Tai jos mä olen muutaman tunnin todella epämukavasti, väärässä seurassa, että osaanko nauttia kuvauksista? 

Mä saatan kans luvata jotakin ja seuraavana päivänä oon tyystin unohtanut, mitä tuli luvattua. Mä tarvin muistuttamista, en unohtele tahallani, mut aivojen välittäjäaineet on vaan tosi laiskoja. En mä unohtele ilkeyttäni, että "ähäkutti siitä saitte", vaan se on sellaista, että jotakin on unohtanut mutta ei muista mitä tai sitten se katoaa muistista, aivan kuin en olisi koskaan sopinutkaan mitään. 

Opettelen elämään tämän kanssa, se on vaikeaa. Ärsyttävää. Ahdistavaa. Silti mä elän.

Koitan muistaa sanoa mun läheisille, että en olisi tässä ilman heitä. Ties vaikka olisin tehnyt itselleni jotakin ja päätynyt ties mihin. Ojanpohjalle, mullan alle... putkaan. Johonkin muualle. En istuisi nyt ja kirjoittaisi tyhjälle yleisölle. Mun läheiset on aivan ihania ihmisiä, koska ne jaksaa mua. Ne rakastaa. Mä rakastan. Mun vanhemmat ja isoveli ovat ihania, majoittavat minut vaikka mulla on omakin koti, jossa en kykene nyt olemaan. Koska se ahdistaa, tyhjä ja hiljainen koti. Ne on sanoneet mulle, että voin olla heidän luona niin kauan kuin tarvitsen. 

Parhaiten mua ymmärtää äiti. Hän kans elää tällaisen helvetin kanssa. Joka ikinen päivä. 

~ Elizabeth